keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Tervetuloa 2015


Näin uuden vuoden kynnyksellä on kai tapana muistella mennyttä vuotta. Selailin koneelta menneen vuoden aikana räpsittyjä kuvia ja totesin, että tämä kuva taitaakin kuvata kulunutta vuotta aika hyvin. Muuttolaatikko. Vuosi oli tosiaan täynnä muutoksia. Tavallaan vuosi oli karu, eikä aina täynnä onnea tai aihetta skoolailuun. Välillä tuntui, että voisi vaan heittää hanskat tiskiin. Kuitenkin väliin mahtui myös niitä onnen hetkiä ja arjen pienten ilojen fiilistelyä. Ja onneksi isoja muutoksia on uskallettu tehdä. Alkuvuodesta, kun ihmettelin kukkivaa rosmariiniamme ja kotikaupungissa nostettiin kuulemma perunoitakin tammikuussa, heitinkin vähän pilke silmäkulmassa, että jos näitä merkkejä on uskominen niin mikä tahansa on mahdollista! Enpä silti niitä sanoja rustaillessa osannut ajatella kuinka tämä vuosi päättyy. Uudessa kotipaikassa ja uuteen ammattiin opiskellessa, uutta kieltä opetellessa. Kaipa se niin on, että jos pajunkissojakin näkyy tammikuussa niin melkein mikä tahansa on mahdollista...





Helmikuussa ihailin harmaata, mutta niin kaunista kotikyläämme. Vaikka arki välillä tuntui väsyttävältä, arjen luksusta oli kantaa puut sisään ja sytyttää takkaan tuli. Tai sytytellä lumilyhtyihin tuli takapihalle. Naapurikin kiitti tekstarilla, että sytytettiin kaunis kynttilämeri :)





Ja niin se tuli taas kevät harmauden keskelle. Luonto kukki ja minä ryhdistäydyin (ja sitten taas laiskistuin) monta kertaa lenkkeilyn suhteen. Puitteet kylän hiekkateineen ja metsäpolkuineen olivat mitä parhaimmat.

Sitten pakattiin taas tavarat ja otettiin muutamat muuttokahvit uuden kodin tyhjällä lattialla.



Kotiuduttiin uuteen paikkaan ja taas ihailtiin ihmeellisen kauniita maisemia.

Tästä pöydästä tuli uusi työpöytäni ja lähes päivittäinen näkymä. Sormet likaisina ja pienillä haavoilla opeteltiin uutta. Ja ihan hurjan paljon on opittukin. 




Jopa jouluksi pukinkonttiin syntyi pajalla jotain pientä. Ja into kasvaa kasvamistaan. Suunta tuntuu siis varsin oikealta. Ja jos vuosi päättyy näin leveissä hymyissä, niin voin kaikenkaikkiaan olla ihan tyytyväinen kuluneeseen vuoteen. Toivotaan tulevasta vuodesta onnellista, joskaan en pistä pahakseni jos se osaltani olisi edes hiukan tasaisempi kuin edellinen. Hauskaa uutta vuotta!


tiistai 30. joulukuuta 2014

Täydellisyyden tavoittelija vaihtoi vapaalle




Kerronpa teille jotain itsestäni. Olen aavistuksen perfektionisti. Jotkut teistä ehkä sen tietävätkin (osa toteaa, että tuo aavistuksen tarkoittaa "aavistuksen"). Tämä piirteeni tulee esiin tietyissä asioissa ja toisaalta joissain asioissa osaan ottaa sopivan rennosti ja huolettomasti. Kuluneena syksynä olen huomannut olevan jopa enemmän täydellisyyden tavoittelija, kuin muistinkaan. Kädentaidon ammattiin opiskellessani haluaisin lopputuloksen olevan aina täydellinen (myös siis heti ensimmäisellä kerralla). Haluaisin, että koti näyttäisi ihanalta ja siistiltä, mutta kotoisalta, juuri niin kuin ihanissa sisustusblogeissa tai -lehdissä. Haluaisin, että tarjolla olisi aina maittavaa, itse tehtyä, hyvää ruokaa. No, eihän se nyt niin vain aina mene. Ja ehkä ihan hyvä niin. Virheitä on hyvä tehdä, jotta oppii. Koti on paikka jossa saa - ja pitää elää, siispä on järjetöntä, että kodin pitäisi näyttää aina kuin otokselta suoraan sisustuslehden sivuilta. Joskus on ehkä parempi hetkeksi sulkea silmät lattialla vilistäviltä villakoirilta ja ottaa vaikka lasi viiniä, nostaa jalat pöydälle ja hengähtää hetki. Ja jos joskus ei jaksa laittaa ruokaa, ja "sortuu" tilaamaan pizzan, sekin on ihan ok. 

Mutta helppohan se on sanoa toiselle, että ei se haittaa, jos kaikki ei ole ihan tip top. Ota rennosti vaan. Ja älä nyt jostain joulusiivouksista stressaa, kyllä se joulu sieltä tulee. Neuvominen on jotenkin kumman helppoa. Ja ymmärrän toisaalta tämän ajattelutavan jopa ihan järjellä. Niinhän se onkin, turha stressata, vatsahaavan siitä korkeintaan saa. Mutta jostain syystä näiden neuvojen noudattaminen on sittenkin aina ollut aika vaikeaa minulle itselleni.

Jotenkin tänä jouluna - ja joulun alla tämä moodi on kuitenkin löytynyt yllättävän hyvin. Olen kai pikkuhiljaa alkanut oivaltaa, että se stressaaminen ihan oikeasti kannattaa jättää vähemmälle.  Usein asiat menevät omalla painollaan (ja vähän "to do" -listoja laatimalla) paremmin kohdilleen. Paistoin jopa joulukinkun ensikertaa eläessäni! Ja voi kuulkaa minkä stressin siitäkin olisi voinut saada aikaiseksi (ja eipä se todellisuudessa kovin kaunkana ollutkaan). Mutta yritin takoa päähäni, että jos se menee ihan pieleen, niin saadaanpahan ainakin hauska tarina kerrottavaksi, mitä kävikään ihka ensimmäiselle joulukinkullemme. (Ja varasuunnitelmana tiesin, että anoppi tuo joulupöytään myös kalkkunaa, joten nälkäisiksi emme jää). Ja siis kinkustahan tuli sittenkin oikein hyvää.

Siispä tämän moodin löydyttyä lopputuloksena olikin aivan ihana joulu ja superrentouttava joululoma! Joulusiivoukset ja -valmistelut otettiin rennolla otteella, tehtiin yhdessä, eikä turhia pingotettu. Riidoilta ja stressinpurkauksilta vältyttiin lähes täysin. Kuusi kannettiin sisään ja koti koristeltiin hillitysti. Herkkuja on syöpötelty ja tunnelmoitu kynttilänvalossa. Aamut on venyneet lähes poikkeuksetta pitkiksi ja sänky pedattu aikaisintaan puoliltapäivin. Ja mikä parasta, loma ei ole vielä edes loppu. Siispä otetaan rennosti, tässä vähän mallia, jos muillakin on haasteita löytää sopivaa moodia.



Rentouttavaa lomanjatkoa muille lomailijoille, ja jos arki on jo koittanut, otetaanhan ilo irti myös niistä vapaista hetkistä arjen lomassa :)

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

3. adventti



Tänään sytytettiin kolmas kynttilä, aamupala katettiin melkein puoli kaksitoista, keitettiin kahvia ja nostettiin piparipurkki pöytään. Hitaat sunnuntaiaamut ovat melkein parhainta mitä tiedän. Radio soi, eikä ole kiire mihinkään.

Rentoa sunnuntaita ja hyvää 3. adventtia!

torstai 11. joulukuuta 2014

DIY Joulukalenteri ja joululahja-ajatuksia




Tätä oli tarkoitus fiilistellä vähän myös täällä blogin puolella jo aikaisemmin. No, parempi kai myöhään kun ei milloinkaan. Joulukalenterin luukkuja onkin tänä vuonna saatu jo availla aika monta, mutta 13 odottaa vielä avaamistaan. Vaikka meillä elellään kahden aikuisen taloudessa, on joka vuosi kiva jännätä vähän lapsenmielisesti mitä seuraavasta joulukalenterinluukusta paljastuukaan. 

Useimmiten meillä on ollut aivan perinteinen kuvakalenteri, mutta tänä vuonna askarreltiin kalenteri pienistä pussukoista tyhjälle eteisen seinälle. Kalenteri syntyi hyvin rennolla otteella, sisältöön paneuduttiin tällä kertaa hiukan enemmän. Ensin ajattelin itse hankkia pussukoihin jotain pieniä yllätyksiä, mutta totesin, että onpa aika tylsää jos tiedän kaikki  luukut entuudestaan. Ilokseni myös taloutemme miesedustus innostui ideasta, kun ehdotin että jaetaankin luukut puoliksi. Ja nyt meillä on joka toinen aamu yllätys toiselle ja joka toinen toiselle! Ja joka aamu on yhtä hauskaa jännittää mitähän sieltä luukusta tänään tulee. Kalenterista on löytynyt vähän herkkuja, vähän jotain pakkassäässä lämmittävää, arpoja, lottokuponki (harmi, ettei se 7 oikein tänne nyt osunutkaan - mutta ties mitä on vielä tulossa :)) sekä aineettomia pieniä elämyksiä tai palveluksia. 

Ja siinäpä mielestäni hyvä ajatus pohdittavaksi viime hetken lahjaongelmien kanssa painiville - aineettomat lahjat ja elämykset. Tavallaan aika kulunut lahjavinkkihän tämä on, mutta useimmiten aika toimiva - ainakin meille aikuisille, joilla on jo kaikkea. On jotenkin ikävää hankkia tavaraa vain sen takia, että joku lahja on hankittava. Ja vielä ikävämpää, jos se ei olekaan lahjansaajalle mieluinen vaan jää lojumaan kaapin pohjalle. Joskus kiireessä ja stressissä haluamattaankin tuntuuu näin käyvän. Kuitenkin joulunajassa - ainakin minulle - on kyse yhdessäolosta, rentoutumisesta, hyvästä ruuasta nauttimisesta ja hyvästä mielestä. Siispä miksei antaa lahjaksi jotain kivaa yhdessä tekemistä, elämystä, kokemusta tai vaikkapa palvelusta. Vie kaveri keilaamaan, rakas kylpylään ja illalliselle tai jos budjetti on tiukalla, tarjoa vaikka siivousapua tai kokkaa kunnon illallinen itse. Mielikuvitus töihin, niin lahjavaihtoehtoja löytyy varmasti jokaiseen tilanteeseen ja jokaiseen budjettiin sopivaksi. 

Ja kyllä se kuitenkin niin on, että aion hankkia vähän myös niitä aineellisia lahjoja tänäkin vuonna. Mutta toivottavasti monta lahjaa löytyisi täältä lähiseudulta, huomenna haetaan jouluntunnelmaa kivenheitonpäästä vanhastakaupungista sekä torilta Tammisaaren joulumarkkinoilta. Kyllä se joulu sieltä taitaa tulla.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Joulukortit postiin





Niin siinä vaan kävi, että kiire yllätti taas (niin kuin joka vuosi talvi yllättää suomalaiset). Itsetehdyt joulukortit jäivät tänä vuonna tekemättä, mutta sen sijaan halusin valita korteiksi kuitenkin kotimaisia ihanuuksia. Ja näitäpä löytyikin pari viikkoa sitten Taikin joulumyyjäisistä, oikeammin Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun ylioppilaisen TOKYO ry:n Joulumyyjäisistä. Jossa muuten pöydät notkuivat vaikka mitä muitakin ihanuuksia!

Tartuinpa myös Mee ja tee se -blogin Jennin haasteeseen, joko tekemään itse suomalaisista raaka-aineista tai hankkimaan Suomessa valmistettuja joulukortteja- ja muistamisia. Jos itse en ehdi tehdä, mieluiten tuen suomalaista ja pienyrittäjyyttä sekä muita käsillätekijöitä. Toivottavasti jotain pientä syntyy ihan omista kätösistä pukin konttiin, mutta kiireen tähden tänäkin jouluna joudun kuitenkin turvautua myös muiden tuottamiin lahjoihin ja muistamisiin. Mahdollisimman monella joulumuistamisella pyrin kuitenkin tukemaan suomalaista pienyrittäjyyttä, käsillätekemistä tai paikallisia osaajia. Jennin blogissa on muuten myös kivoja vinkkejä joulumuistamisiksi. Kannattaa käydä tsekkaamassa ideoita, jos oma lahjalista on vielä työn alla.

Tämän vuoden joulukorttipaja pulkassa!

tiistai 11. marraskuuta 2014

Inspired by Chema Madoz


Opintoihini kuuluvan valokuvauskurssin myötä tutustuin espanjalaiseen valokuvaajaan nimeltä Chema Madoz. Hänen mustavalkoiset, surrealistiset, hauskat ja oivaltavat kuvat iskivät minuun todenteolla. Arkisia asioita, jotka on nähty vähän toisin.

Yhtenä tehtävänä kurssilla oli etsiä netistä kuva ja tehdä siitä mahdollisimman hyvä jäljitelmä. Valitsin Chema Madozin kuvan tulitikuista. Tätä varten siis värittelin tulitikkuja tuossa taannoin eräänä iltana.   Ei siis tällä kertaa syntynyt koruja, joulukoristeita tai muita askarteluja, vaan tällaisiin kouluhommiin päätyivät ne tulitikut. Epäilin, ettei koululta löydy mitään marmoritasoa kuvaa varten,  joten printtasin netistä taustaksi palasen "marmoria". Sitten kädet täristen yritin saada tikut täydelliseen muodostelmaan. Jotenkin ei sitten ollutkaan niin helppoa, kun olisi ensialkuun saattanut kuvitella. Tätä tehtävää väsätessä saattoi todeta, että tosiaan "You never take a photo. You make it." 

Chema Madozin kuvat voivat ensialkuun näyttää yksinkertaisilta, mutta eivät ehkä sittenkään ole.  Kuvia löytyy lisää esimerkiksi valokuvaajan nettisivuilta. Iskeekö teihin?

maanantai 3. marraskuuta 2014

Fimomassaa ja puuhelmiä





Tänään sotkin sormet pitkästä aikaa muovailuvahaan suunnitellessani kouluhommana onttoa sormusta. Siitä prosessista ei kuitenkaan kuvia ainakaan vielä tässä vaiheessa täällä näy, mutta palaanpa vähän samantapaiseen aiheeseen, fimomassailuun ja niistä tehtyihin helmikoruihin. Sehän on melkein niinkuin muovailuvahalla leikkimistä! Ja lopputuloksesta saa vielä käyttökelpoisen ja kestävän tuotoksen uunissa paistamisen jälkeen. Fimomassakoruja on viime aikoina näkynyt hirveästi eri blogeissa ja eikä syyttä. Jos et vielä ole kokeillut, suosittelen lämpimästi! Hauskaa ja helppoa puuhaa. 

Fimokorujen lisäksi on syntynyt näitä kutistemuovikoruja jo jonkin verran kesän ja syksyn mittaan. Niistä taas on niin helppo tuunata juuri kantajansa näköisiä vaikkapa vaan leimailemalla sopiva teksti. Tai vaikkapa se merkkipäivän päivämäärä. Itse pidän yksinkertaisesta linjasta, mustavalkoinen toimii sekä yksinkertaiset kuviot ja muodot, ehkä sekaan vähän jotain muuta materiaalia, kuten tässä puuta. Eikä sitten muuta tarvitakaan. Yksinkertainen on kaunista, vai mitä?

Ihan yksinkertaisilla jutuilla saa siis helposti kivoja koruja. Ja muuten myös hyvä idea syksyn synkkiin iltoihin (tulipa vaan mieleen, kun sade hakkaa ikkunoihin, meri tyrskyää ja marraskuun synkkä iltapäivä on pimeä jo kotimatkalla). Korupaja pystyyn. Kaverit kylään, hyvää seuraa, jutustelua, korujen väsäilyä, kynttilät lämmittämään tunnelmaa ja ehkä lasi viiniä tai kuppi kuumaa seuraksi. Kelpais mulle ainakin! Näin maanantaina arjen tohinassa voin vain haaveilla tuollaisesta hetkestä... Mutta ehkä senkin aika koittaa. 

perjantai 31. lokakuuta 2014

Happy Halloween


Tänä vuonna en ole ehtinyt väsäillä kurpitsalyhtyä, mutta parisen vuotta sitten sellainen tuli askarreltua parvekkeelle. Hauskaa puuhaa se kyllä olikin, kirjoittelin siitä Dremelin Kädentaidot -blogiin tuolloin postauksenkin, joten tämän lyhdyn taustoja voi käydä kurkkaamassa täältä.

Halloween-tunnelmissa siis hauskaa viikonloppua ja Happy Halloween!

torstai 30. lokakuuta 2014

Tulitikkuja ja mustaa tussia



Täällä se meikätyttö vaan värittelee tussilla tulitikkuja torstain ratoksi. Jep jep. Kertoilen vähän myöhemmin sitten mikä tämän iltapuhteen takana oli. Tai heitäpä villi veikkaus. "Onko se vaan vähän päästään sekaisin?" :)

Tällaista tänne tänään. Mitäs sinne?

Terkuin,
Laura

tiistai 28. lokakuuta 2014

Pieni paketti päivänsankarille tai pukinkonttiin





Joulufiilisten pikkuhiljaa nostaessaan päätään olen alkanut pohtia myös lahjaideoita jouluksi. Monena vuotena olen ajatellut tehdä itse joululahjat, mutta useimmiten aikataulu pettää ja pahemman kerran. Ja viime hetkillä paineen ja stressin alla väännetyistä lahjoista ei oikeen enää voi sanoa, että ne on rakkaudella tehty. Siispä tällä kertaa yritän olla viisaampi ja alkaa miettiä lahjalistaa valmiiksi hyvissä ajoin ja kenties jo toteuttaakin joitain ideoita. Jaan täällä joitain ideoita ja enemmän kuin mielelläni, otan myös vastaan vinkkejä! Olisi ihanaa keksiä itsetehtyjä lahjoja, joissa on ideaa ja joista olisi lahjansaajalle aidosti iloa.

Tässäpä siis yksi vaihtoehto. Ei kovinkaan yllättävää, että tämä paketti-idea tulee minulta, mutta yksi vaihtoehto lahjapakettiin voisi olla vaikkapa itse tehty koru. Koruun voi sisällyttää myös tekstin tai lausahduksen, joka on juuri lahjansaajaa ajatellen valikoitu. Tämä pieni pakettini päätyi jo alkusyksystä rippilahjapakettiin eräälle kauniille nuorelle neidolle. Silloin leimailin korun taakse rippipäivän muistoksi. Paketti syntyi askartelukaupasta hankitusta pienestä valmiista rasiasta ja yhdestä lempparikierrätysmateriaaleistani: paidoista napsituista pienistä silkkinauhojen paloista. Niitä olen liimaillut monesti ennenkin pikkuisiin paketteihin. Yhtä hyvin paketin olisi voinut tuunata vaikka vanhasta tulitikkurasiasta tai jostain muusta pienestä pahvirasiasta. Ja joulupaketteihin superihana pakettikäärö syntyy vaikka miniecon printattavista lahjapapereista, joista itsekin tuunailin pieniä paketteja viime joulun alla

Sitten vaan sitä lahjalistaa laatimaan... :)

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Talviaika alkaa riisipuurolla (ja kirppislöytö käyttöön)


Tänään oli taas se hetki vuodesta kun saa nukkua tunnin pidempään. Kellot käännettiin talviaikaan. Onneksi nykyään kännykät ja tietokoneet osaavat kääntää kellonsa itse, koska olisin todennäköisesti taas unohtanut tämän. Oli ihana yllätys kun aamulla silmiä raottaessaan tuntui, että nyt on nukuttu varmaan tosi myöhään ja kello näyttikin vasta vähän yli 8.

Ajattelin nauttia talviajan aloituksesta ja siitä riemusta, että olin ylhäällä vapaapäivänä jo näin aikaisin, ja keittelin aamiaiseksi riisipuuroa. Olen jo muutaman viikon himoinnut tuota talvista herkkua aamu- tai iltapalaksi. Tämä alkoi siitä, kun bongasin kirppikseltä tuon Arabian 70-luvun maitokannun, johon ihastuin ja se lähti aivan heräteostoksena mukaan. Sen jälkeen olen haaveillut kanelintuoksuisesta riisipuurohetkestä. Ehkäpä maitokannu pääsee myös jouluna pöytään joulupuuron kaveriksi.

Ulkona sataa vettä, on kylmää ja sumuista, kynttilät palamaan ja höyryävät puuroannokset kanelin ja sokerin kera nassuun. Radiosta soitellaan jazzia, jälkkäriksi kahvit (ja lyhyen hetken haaveilin jo, että voi kunpa olisi ollut kahvin kanssa vielä joulutorttuja!). Näin talvisissa fiiliksissä on täällä siirretty kellot talviaikaan. Mites teillä? Onko vähän liian aikaista tämä mun talvi- ja joulufiilistely? :) Vai onko jo muitakin samoissa tunnelmissa?

perjantai 24. lokakuuta 2014

Studieliv - Opiskelijaelämää







Monen toimistotyössä vietetyn vuoden jälkeen en oikeastaan osannut edes ajatella, että arki voisi kulua näinkin. Ja, että opiskelu voisi olla tällaistakin. Nämä arkiset kuvat on räpsäisty kouluarjen keskeltä, niin viimepäiviltä, kuin aivan ensimmäisiltä kouluviikoiltakin. Arkipäiviin kuuluu siis hyvin paljon pajalla puuhastelua, sahaamista, viilaamista (välillä myös kynsiin tai sormiin, sormet ovat jatkuvasti pienillä ruhjeilla tai haavoilla, eikä manikyyristä kannata haaveilla - hukkaan menee kuitenkin!), juotoshommien opettelua... Välillä tuskaillaan ja kirotaan, kun kädet tai työkalut eivät tahdo käyttäytyä niin kuin pää käskee. Mutta kokoajan opitaan uusia taitoja ja perusjutut käyvät päivä päivältä helpommaksi. 

Tai sitten se arki voi olla tällaista...



Luonnosteluhommien opettelua, piirtelyä, mielen ja käden yhteistyön harjoittelua. Miten saada ajatus ja idea paperille.

Taikka sitten syksyisten lehtien keräilyä valokuvausharjoituksia varten.


Tällaista se mun arki nyt on. Opiskelijaelämää - tai siis Studieliv. Nimittäin otinpa riskin ja päätin opiskella ruotsiksi! Kunnon kielikylpy siis suomenkieliselle tytölle, onneksi kaikista pahimmat alkukankeudet taitavat olla selätetty ja kieli sujuu päivä päivältä paremmin. (Vaikka koomisiin tilanteisiin olen edelleen varautunut, sillä välillä saattaa vielä lipsahtaa ihan vääriä sanoja tai sitten kun sanoja ei vaan löydy, niin miksataan vähän suomea tai englantia sekaan.)

Enpä olisi uskonut vielä vaikkapa vuosi sitten, millaista arkea (ja missä) tällä hetkellä vietetään. Mutta olenpa kyllä tosi tyytyväinen. 
I'm so happy...


Näissä tunnelmissa,
Hauskaa viikonloppua, Trevlig helg!

tiistai 14. lokakuuta 2014

Syksyn värit




Niin se on, että syksy on täällä taas. Ja sen mukana kiire ja harmaat säät. Päivät ja viikot hujahtelevat ohi niin, että välillä hirvittää. Toisaalta täällä on myös kaunis ruska, kynttilät ja villasukat. Onneksi. 

Vaikka syksy opiskeluhommien parissa on vierähtänyt kiireisesti ja blogi päivittyy hitaanlaisesti, vilahtelee Instagramissa aavistuksen aktiivisemmin välähdyksiä opiskeluarjesta, myös otoksia matkalta kohti uutta uraa ja siitä mitä pajalla tapahtuu. Tätä arkiviikkoa aloitettiin kuvaamalla valokuvakurssin harjoituksia. Siihen kuului mm. köpöttelyä näiden kirkkaan keltaisten lehtien keskellä. 

Opiskelijasyksyyn kuuluu kuitenkin myös jotakin sellaista luksusta, jota kutsutaan syyslomaksi! Ja se koittaa huomenna. En valita, en sitten tippaakaan!

Ihania syyspäiviä vaan!